Opiskelen ja toteutan taidetta valokuvauksen kautta. Kuvilla kerron aitoja hetkiä ja aitoja tunteita. Kamera kädessä keskityn täysillä ja meen ihan omanlaiseen flow tilaan. Tuon kuvissa nimenomaan esille olemassa olevia tunteita ja asioita sekä pyrin taltioimaan niitä katsojalle saavutettavasti, keino sen saavuttamiseen voidaan halutessa suunnitella yhdessä.
Haluan tuoda alalle enemmän läpinäkyvyyttä ja joustavuutta kuvaukseen, korostaa sen asiakaspalvelua ja yhteistyötä sekä tuoda valokuvauksen lähemmäs ihmisiä. Myös valokuvaustaiteen - valokuvaus on taidetta, mikä tahansa on mahdollista. Mielestäni tälläkään alalla ei saa unohtaa kestävyyttä ja eettisyyttä, josta keikkaa tekevät valokuvaajat tuntuvat puhuvan liian vähän. Pohdin tällä hetkellä paljon keinoja, miten sitä voisi tuoda enemmän esille ja mitä voisi tehdä, jotta se voidaan ottaa vielä paremmin huomioon.
Opiskelen tällä hetkellä pääaineena audiovisuaalista mediakulttuuria Lapin Yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Sivuaineenani on Valokuvataide, taidehistoria, markkinointi ja mikroyrittäjyys Oulun Yliopistoon. Olen käynyt myös toisen asteen opinnot valokuvaukseen Helsingistä. Molempien opintojen keskittyminen on mulla ollut valokuvauksessa ja sen kehittämisessä vielä eteenpäin. Tää on homma, jossa tulee aina uutta opittavaa.
Aloitin mun toiminimen vuonna 2019, kun olin vielä 14. Paljon on siis ehtinyt sattua ja tapahtua matkan varrella, enkä malta odottaa mitä tapahtuu jatkossa. Valokuvauspalveluni ja keikkojeni kaltaisuuden painotus on vaihdellut aivan luonnollisesti vuosien aikana, mutta erilaiset paikat ja ihmiset ovat juuri niitä, jotka ovat tuoneet minut tähän, tarjoamaan mahdollisimman läpinäkyvää ja joustavaa kuvauspalveluita.
Haluan työssäni korostaa nimenomaan tätä joustavuutta ja läpinäkyvyyttä. Kuvaukset ovat yhteistyötä ja sosiaalisia hetkiä. Ne vaatii asiakaspalvelua sekä kohtaamisia ihmiseltä ihmiselle. Työ on ihmislähtöistä ja jokainen keikka on erilainen. Yhdistän ammattitaidon omaan persoonaan ja luon rennon kuvauksen, josta jää hyvä mieli.
Kuvaan aitoja hetkiä ja toteutan ainutlaatuisia kuvia. Mun kanssa saat itse vaikuttaa niin paljon kuin haluat siihen mitä kuvataan ja milloin, sekä minkä tyylisiä kuvia haluat ottaa. Saat antaa kuvaajalle vapaat kädet toteuttaa taiteellisempaa kuvausta, pyytää tiettyä tyyliä tai puhdasta dokumentointia - miks ei myös sekoitusta vähän kaikesta.
Ota yhteyttä, jutellaan ja katsele kuvia, jos olisin oikea kuvaaja sun juttuun. Lähden ilolla kaikkeen messiin!












